Ihan hirvee hinku ois koko ajan että treenaamaan pitäis päästä jo, mutta ei onnistu vielä tuon vatsalihaksen takia. Viiden kilsan kävelylenkki tuli äsken tehtyä koiran kanssa ja tuskaistahan tuo vielä oli. :D Alamäet sattuu kun se lihas yrittää jännittää automaattisesti ihteensä ja joutuu muutenkin pieneen venytykseen alaspäin käveltäessä. Kyllä se tästä pikkuhiljaa! :) Ihan kiva kun meidän koulun kautta saatiin nyt salille pari ihmistä, jotka tulee pari kertaa viikossa neuvomaan treenaamisessa ja haluttaessa myös ruokavalion ym suhteen. Just sopivaan saumaan kyllä tulivat niin pääsevät auttamaan minua kuntoutumaan tämän vatsan kanssa. :D Jospa ne osais neuvoa, miten minä uskallan tästä lähtee uudestaan treenaamaan tarpeeks varovasti, etten hajota paikkoja ainakaan enää pahemmin. Tällä viikollakin kävin kuuntelemassa ja katsomassa, että minkäslaista rääkkiä ne siellä oikein pitääkään. Kyllä minä uusia liikkeitä opin ja vähän kaikkee muutakin, vaikka en itse vielä uskaltanutkaan tehdä mitään. Voin sitten niitä oppimiani asioita tehdä, kunhan uskallan ja kykenen.
Oman mieleni kanssa oon nyt saanu taistella, kun tuo treenaamattomuus vaikuttaa alentavasti mun mielialaan. Ärsyttää jo itsessään se, kun ei pääse liikkumaan niin paljon kuin tekisi mieli. Sitten vielä vaivalla ja työllä hankittu hyväkuntoinen kroppa alkaa menettää lihaksiaan ja peilistä alkaa katsella, että eihän mulle vaan vielä ala mitään läskiä kerääntyä mihinkään. Monta viikkoo treenaamatta on ihan liian pitkä aika ihmiselle, jolle tulee masentava fiilis jo kahden treenaamattoman päivän jälkeen. Jokohan tämä sairastelukausi alkais kohta olla lopuillaan?
Mutta se siitä kaameesta vuodatuksesta! Oon alkanu tässä jo hiljalleen tottua tähän, että oon osan viikosta toisella paikkakunnalla ja osan kotona. Koti-ikävä on kylläkin edelleen välillä hirmuinen, mutta tuskimpa se siitä miksikään muuttuu. Saan nyt kulkee autolla matkoja niin helpottaa vähän se ajatus, että voin melkeimpä milloin vaan pahimman ikävän tullessa lähtee käymään kotona yötä. :) Eläintenhoito on mukavaa puuhaa ja opiskelu on suurimmilta osin hyvin mielenkiintosta. Joka päivä oppii jotain uutta ja kivaa. Ollaan myös käyty vierailemassa mm. lammastilalla ja eräällä toisella lypsylehmätilalla. Semmoista kivaa vaihtelua ja olihan tuo muutenkin ihan mielenkiintosta nähdä erilaisia tuotantoeläintiloja.
Meidän pikkulemmikitkin tuntuu kaipaavan mua aina kun oon toisaalla osan viikosta. Ainakin tosi ilosilta ne aina vaikuttaa, kun tulen kotiin käymään. :D Mindi-koira nyt saa aina hepulin kun se tulee mua vastaan ovella. Tuntuu et se yrittää syödä mut, kun on aina niin ilonen. xD Söpö-kissan kanssa leikin eilen piilohippaa. Juoksin aina piiloon ja kohta Söpö juos perässä etsimään mua. Hirveetä rallia vedettiin sen kanssa ympäri kämppää, kunnes se lopulta lösähti keskelle eteistä makaamaan kun ei enää jaksanu juosta. :D Fifikin on kyöhnänny minussa kiinni vähän väliä ja on ollu syliin tunkemassa. Viivi minut nähdessään hyppeli häkissään tehden niitä kuuluisia tai ei-niin-kuuluisia chinchillojen popcorn-hyppyjä (hyppii ilmaan iloisena). Itsekin oon aina kaikki mussukat silittelemässä, rapsuttelemassa ja jututtamassa läpi niin innoissani, kun oon niitä niin kovasti kaivannu. Minun omia karvalapsia <3
En nyt jaksanu tähän väliin laittaa kuvia, niin heivaan jotain randomeita viime aikoina (kännykällä) ottamiani kuvia tähän perään yhdeksi pötköksi:
 |
| Kaupungille lähdössä |
 |
| Etsi kuvasta kissa. Siis mä olin jo ihan varma, että se oli karannu mun ovenavauksella kun en löytäny Söpöö mukamas koko kämpästä. Sit huomasin että koiran pedillä on silmät. :'DD Musta kissa mustalla pedillä. Taitava maastoutuja! |
 |
| Viivi väsähti ruokakupillensa ja nukahtikin tuohon hetkeks |
 |
| On se tuo syöminen rankkaa puuhaa.. :3 |
 |
| Viivi nauttii rapsutteluista <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti