Lemmikkini: Chinchilla

Viivi

 

Lempinimet: Wiiwii, Viivinen, Kurre

Tämä neiti on vasta parivuotias chinchilla. Viivi on kasvattajalta hommattu chinchu, ja sen mukana tuli rekisteripaperit. Sen rekisteröintinimi on Arcane Squat, mutta kutsumanimeksi annoimme sille Viivi. Niille, jotka ei tiedä, mikä chinchilla on: Se on jyrsijälaji, joka on luonnossa äärimmäisen uhanalainen. Ne aikoinaan metsästettiin lähes sukupuuttoon niiden turkkien takia. Chinchilla muistuttaa vähän pulleaa oravaa. :D Voivat elää hyvällä hoidolla jopa 20-vuotiaiksi. Chinchillat jaetaan rodun sijasta niiden turkin värin mukaan. Standard, mitä Viivikin edustaa, on niiden luonnollinen väri. Kaikki muut värit ovat mutaatioita siitä.

Chinchuilla on tosi tarkka ruokavalio. Ne syövät niille tarkoitettuja pellettejä, kuivatettua heinää ja herkkuna olen antanut näkkäriä, mistä se tykkää tosi paljon. Joskus olen antanut herkkuna myös pienissä määrin kuivatettuja mansikoita ja karpaloita. Makeita herkkuja saa kuitenkin antaa vain harvoin, sillä liika sokeri voi aiheuttaa diabeteksen. Mitään tuoretta niille ei saa antaa, koska niillä on tosi herkkä vatsa.

Koska Viivi on yöeläjä, se nukkuu päivät. Joskus, jos itse olen herännyt tosi aikaisin aamulla, Viivi on saattanut olla vielä hereillä. Alkuillasta joskus kuuden-kahdeksan aikaan se alkaa heräillä syömään ”aamupalaa”. Myöhemmin se alkaa kurkkimaan häkistään ulos ja joskus jopa kutsuu pienellä uikutuksella luokseen. Joskus jos en huomaa sen kutsua, se puree häkin kaltereita ja romputtaa häkin ovea kovaan ääneen. :D Se tykkää, kun sitä silittelee ja rapsuttelee. Sen kaulan alla on ”sweet spot”, mistä rapsuttaessa se laittaa aina silmät kiinni ja hymyilee leveästi, kun se tykkää niin paljon.

Silloin tällöin juoksutan sitä vapaana. Sillä on niin iso häkki ja niin paljon liikkumatilaa siellä, ettei se joka ilta halua tulla pois sieltä, vaikka saisikin. Se on tosi nopea juoksemaan. Siinä onkin paljon tehtävää katsoessa sen perään, kun se juoksee vapaana. Se kerkeää joka paikkaan parissa sekunnissa ja osaa hyppiä kevyesti metrin korkuudelle. Välillä se hyppää seinää vasten ja ponkaisee itsensä siitä taas vauhtiin. Kun se on oikein iloinen, se hyppää ylöspäin ja kieräyttää itseään ilmassa. Yleisesti sanotaan, että se tekee ”popcorneja”, koska se muistuttaa hieman popsahtavaa popcornia. Yleensä se tekee niitä muutaman-pari peräkkäin. Iloisena se myös pitää pientä uikuttavaa ääntä. Tyytyväisenä ja rauhallisena se joskus päästää sarjoittain kujerrusta muistuttavia ääniä, millä se ilmoittaa, että sen on hyvä olla. Olen kuullut joidenkin kutsuvan tätä ”laulamiseksi”.

Joko leikitään?

Chinchillan turkki on tosiaan tosi tosi pehmeä. Ihmisen yhdestä karvatupesta kasvaa joko yksi tai kaksi karvaa. Chinchillan karvatupesta taas kasvaa noin kahdeksankymmentä. Niillä onkin eläinkunnan pehmein turkki. Säikähtäessään tai stressaantuneena chinchilla pudottaa karvaa, joten sitä tulee käsitellä tosi varoen, ettei niin kävisi. Viivillä on oma kylpyamme, jossa se käy ottamassa hiekkakylpyjä vähintään kahdesti viikossa. Niin se puhdistaa turkistaan ylimääräiset rasvat. Turkki pysyy näin puhtaana ja hyväkuntoisena. Chinchillaa ei saa pestä vedellä. Vahvan (oravan häntää muistuttavan) häntänsä ansiosta sitä voi huoletta nostella hännäntyvestä tietystä kohtaa. Ei liian tyvestä, jottei turkin ohuet karvat jää sormien väliin, eikä myöskään liian ohuesta kohdasta liian kaukaa, koska hännänpäässä on ohuemmat luut, jotka eivät kestä liikaa painoa. (Hännässä sillä on tosiaan paksummat ja pidemmät karvat.) Itse kuitenkin nostelen Viiviä useimmiten ottamalla sen kämmenien päälle, jolloin se saa itse päättää, tuleeko vai eikö. Häkkiin laittaessa lasken sen varovasti hännästä, ettei se hyppää ja satuta itseään.

Jostain syystä Viivi ei tykkää Fifi-kissasta yhtään. Aina kun Fifi tulee liian lähelle sitä tai sen häkkiä (yleensä vain haistelemaan), Viivi päästää vihaisen ja kovaäänisen varoitusäänen. Tämän seurauksena Fifi juoksee matalana pakoon. Vapaana juostessaankin Viivi saattaa yrittää hyppiä Fifin päälle ja vähän jahdatakin sitä. Fifi on kohdannut vertaisensa äkäsen akan. :D Söpö-kissaakaan Viivi ei pelkää. Söpöä ei paljoa kiinnosta vaikka Viivi välillä juoksisi ja hyppisi sen päältä. Mindi-koiran kanssa Viivi on saanut tutstua lähinnä vaan häkinrakojen läpi haistellen. Mindi on niin isokokoinen ja pentu mieleltään, niin on parempi pitää ne erillään toisistaan, ettei satu vahinkoja. Viivi kyllä selvästi tykkää häkin läpi jutella Mindille, kun se välillä uikuttaakin sille ja mielellään tulee sen luo häkin seinää vasten Mindin haistellessa häkin vieressä.

Kun Viivi näkee pahaa unta, tai se on yksinäinen, se päästää sarjoittain haukkuvia ääniä. Tällä äänellä se ilmoittaa, ettei kaikki ole hyvin. Jos se pitää öisin tätä ääntä, käyn aina katsomassa, että sillä on kaikki hyvin. Kerran se oli keskellä yötä onnistunut karkaamaan häkistään ja haukkui sohvan alla joko peloissaan tai yksinäisyyttään. Sitten se rauhoittui, kun nostin sen häkkiinsä ja seurustelin sen kanssa hetkisen jutellen ja silitellen sitä. Viime aikoina se on haukkunut öisin enemmän kuin normaalisti. Luulen, että se on yksinäinen. Olenkin miettinyt, että hankkisin sille joskus kaverin, niin sen ei tarvitsisi olla öitä yksin, kun muut nukkuu. Chinchilla on osoittautunut muutenkin niin mukavaksi otukseksi, että toinen sellainen olisi tosi kiva hankkia.

Kuten kaikki muutkin lemmikkini, Viivikin osaa olla myös hellyydenkipeä. Se osaa vaatia huomiota. Viivi osoittaa kiintymystään kerääntymällä palloksi käteni päälle ja näykkimällä hellästi sormiani. Tuo näykkiminen ei tosiaankaan siis satu, vaan lähinnä kutittaa. Se on chinchillojen tapa osoittaa hellyyttä tavallisesti lajitovereilleenkin. Pienempänä Viivi usein nukahteli syliini tai sohvan nurkkaan, mutta nykyään häkistä päästessään se ei enää malta pysähtyä juuri hetkeksikään. :D Se on niin vilkas pieni karvapallero! Pitkän juoksutuksen jälkeen se sitten rauhoittuu syliin rapsuteltavaksi ja hemmoteltavaksi. <3

Pus pus <3

Sleepy, happy chinchilla :3

Lemmikkini: Kissat

Nyt se tulee vihdoinkin, mun lemmikkejen esittely nimittäin! Tätä oon halunnu jo kirjottaa pitkään, mut en oo jostain syystä ehtiny aikasemmin. Ajattelin kertoa kolmessa osassa. Ensin kissoista, sitten chinchillasta, ja viimeisenä nuorimmaisesta, eli koirasta. Eli nyt tässä se tulee ensimmäinen osa:

Kissat

Söpö ja Fifi on meidän pienen ja karvaisen perheen kissakaverukset. Ne on suorastaan erottamattomat ystävykset. Ne syö, leikkii, nukkuu ja käy jopa hiekkalaatikolla joskus yhdessä. Sohvalla tai sängyllä nukkuessaan ne makaa yleensä joko samassa asennossa kuin toinen, tai sitten peilikuvana toisistaan. Ja tietenkin toisissaan kiinni tai ainakin hyvin lähellä toisiaan. <3

Söpö kerkes olla mulla jo muutaman vuoden ennen kuin otin Fifin sille kaveriksi. Se oli ehkä paras päätös ikinä. Söpö tuntui saavan lisävirtaa leikkiessään pienen ja virkeän pennun kanssa ja se lisävirta ei tunnu loppuvan vieläkään. Tuntuu aina yhtä mukavalta katsoa kun ne kaksi leikkii yhdessä ja juoksee rallia ympäri kämppää ilosena. Suloisinta on, kun ne nuolee joskus toistensa turkkeja. :)

Kerron vielä erikseen kummastakin!

Söpö

Lempinimet: Söpöliini, Söpötti, Söpötski (vähän niinku venäläisittäin :DD), Söpsö, Pöpsö, Pösö, Pösötti, Höpö, Höpöliini.. Ja näitähän riittää. Rakkaalla lapsella monta nimeä, vai miten se oli.

Sain Söpön muistaakseni kesällä 2002. Olin vasta ala-asteikäinen ja menossa kolmannelle luokalle. Nopeasti laskettuna tällä kisulla on ikää jo 13 vuotta. Söpö on kulkenu mun rinnalla siis jo pitkän aikaa. Ollaan nähty ja koettu yhdessä paljon ja kasvettu yhdessä isoiksi.

Söpö on kiltti, sosiaalinen ja symppis. Se on ehkä sisäsiistein kissa ikinä. Kun asuttiin vielä mun vanhempien luona, joku oli epähuomiossa laittanu olohuoneen oven yöksi kiinni niin, että Söpö oli jääny olkkariin. Se ei ollu päässy koko yönä hiekkalaatikolle, niin se oli tehny tarpeensa kukkaruukkuun! :D Söpö on myös tosi hellyydenkipeä. Se kyöhnää aina puskemassa ja tunkee syliin joka välissä. Sitä vois silitellä vaikka koko ajan jos jaksais. Jos mennään Söpön kanssa käymään jossain kylässä, missä on paljon ihmisiä, niin se varmasti kiertää kaikki ihmiset läpi ja pyytää kaikilta silityksiä. Se tykkää ihan kaikista ihmisistä ja tulee jopa toimeen muidenkin kissojen kanssa. Söpöstä on tullut oikea alfauros, jota muut kissat seuraa. :D

Söpön rodusta ei ole tarkkaa tietoa. Siinä on varmaan monia rotuja sekaisin. Vähän aikaa sitten vasta huomasin, että Söpön otsassa on nähtävissä Maine Coon-rodulle ominainen kaarevaa M-kirjainta muistuttava kuvio. Luulisin, että Söpössä olisi vähän kyseistä rotua. Se selittäisi sen ison koon ja hyvän luonteen. Omasta mielestäni Söpö siis ei ole mitenkään isokokoinen, mutta monet muut ovat sitä sanoneet. Jotkut ovat luulleet meidän liikkuessa ulkona Söpöä jopa ensin koiraksi.

Tässä ja kaks kuvaa ylöspäin niin näkyy hyvin tuo M-kirjain otsassa. Mies mun vieressä sanoo, että se on mäkkärin logo xD

Tämä karvaturri rakastaa ulkoilua. Joskus käytän sitä ilman valjaita, joskus valjaiden kanssa. Aina kuitenkin vahdin sen ulkoilua, ettei se höpsö tee mitään tyhmää, kuten kävele auton alle. Se kulkee aina mun mukana ja jos se jää jonnekkin haistelemaan tai syömään heinää, niin se tulee kutsusta luokseni. Söpö maukuu normaalisti tosi harvoin, mutta ulos halutessaan se maukuu. Ulkona ollessaan se myös maukuu, ikään kuin kiittäen sinne pääsystä. Ulkona se tykkää kävellä nurmikolla, maistella heinää (vitsailen aina, että se laiduntaa :D) ja raapia puita. Välillä se käy aina puskemassa minua ja sitten jatkaa taas touhujaan. Se tykkää ulkoilusta niin paljon, että se yrittää melkein joka kerta tulla mukaani, kun lähden käyttämään koiraa ulkona.

Mun ja Söpön välille on vuosien aikana kehittyny ihan omanlainen side. Tuntuu, että se huomaa aina jos oon esim. surullinen tai stressaantunu. Silloin se tulee lohduttamaan mun vierelle. Se hyrrittää (kehrää) rauhoittavasti, puskee kevyesti päällään ja saattaa nuolaista otsaani tai nenääni. Samalla tavoin se myös joka ilta tulee nukuttamaan minut ja jää joskus itsekin siihen nukkumaan.

Söpö on aina se, joka seuraa mua kotona ihan koko ajan. Se istuu mun viereisessä tuolissa, kun syön keittiössä. Se tulee mun syliin, kun katson sohvalla telkkaria. Se istuu tai makaa tietokonepöydällä ja kävelee vahingossa joskus näppäimistöllä, kun istun koneella. Se tosiaan myös nukuttaa mut illalla. Se on jopa mun mukana aina, kun pesen hampaita. Se nousee pytyn kannen päälle, nostaa etutassut lavuaaria vasten ja katselee, mitä teen. :D

Ikäähän Söpöllä alkaa jo olla sen verran, ettei se enää ole yhtä ketterä, kun se oli pienempänä. Joskus huvittaa ja säälittää yhtä aikaa, kun se kompuroi mm. könytessään raapimapuuhunsa. Lelun perässä tai Fifin kanssa juostessaan siinä taas ei huomaa minkäänlaista kömpelyyttä. Leikkiminen pitää siis sen nuorekkaana! 

Söpö on mun elämäni mies. :)) <3

Fifi

Lempinimet: Apina, Pikku-Ilves, Äkänen Akka

Olen sanonut monesti, että Fifi on ikipentu tai minikissa. Söpöön verrattuna se on niin pieni, että se näyttää aina pentukissalta, vaikka onkin jo seitsenvuotias. Hankin Fifin vuonna 2008. Tiesin tarkalleen, millaisen kissan haluan toiseksi kissakseni ja Fifi oli juuri sellainen: siro tyttökissa, maatiainen ja värikin oli juuri sellainen, mitä olin miettinyt.

Fifin luottamus oli hieman haastavampi saada kuin Söpön. Se on aina ollut niin herkkä ja arka kissa, että sen luottamuksen saa vain ne, jotka osaavat käsitellä sitä oikein. Fifi pelkää vieraita. Jos meillä käy vieraita kylässä, se menee piiloon, eikä sitä usein näe, ennen kuin vieraat ovat lähteneet.

Vaikka Fifi on arka, on se myös hellyydenkipeä. Koska se luottaa minuun, se uskaltaa kyöhnätä minussa kiinni samalla tavalla kuin Söpö. Fifi puskee päänsä sijaan koko vartalollaan selkä kyyryssä ja heristäen häntää. Fifi maukuu paljon minun seurassani. Se maukuu kun se kaipaa huomiota, haluaa ruokaa, kun se on villi tai kun sillä on vaan tylsää.

Fifi saa öisin usein jotain ihmeellisiä villikohtauksia. Se maukuu ja mouruaa ja juoksee ympäriinsä. Välillä se käy hakemassa lisävauhtia juoksemalla sängyn ja minun päältä. Yritäppä siinä nukkua. :D Sillä on myös tapana joka yö avata välieteisen ovi. Kuuluu aina se sama rompsahdus, kun Fifi hyppää ovenkahvaan roikkumaan ja aukaisee oven. Ulko-oveen se ei kuitenkaan ole ikinä koskenut, eikä se sitä auki saisikaan, koska se on aina lukossa. Tämän ovien aukomisen ja mölyämisen takia se on saanut lempinimen Apina. Se myös kiipeilee ja könyää joka paikassa. Fifin lempikiipeilypaikkoja on kenkäkaapin päällinen, vaatekomerot ja niiden päälliset ja tietenkin kissojen oma kiipeilyteline. Fifi tykkää tunkeutua aamuyöstä joskus peiton alle nukkumaan. Sinänsä se on tosi suloista, että se pyrkii lämpimään ja lähelle, mutta kun se saattaa käydä kynsillä joskus mun varpaisiin kiinni, jos heiluttelen niitä unissani. Auts! Siihen herää varmasti. :D Jos se ei tuu peiton alle nukkumaan, niin sit se tulee mun mahan päälle.

Fifi on ollu pari kertaa pahemmin sairas. Molemmilla kerroilla oli ongelmia virtsateiden kanssa. En ymmärrä mistä ne sille tuli, koska Fifi kuitenkin juo paljon vettä ja elää muutenkin terveellisesti. Kun se oli kipee, niin se pissiä suihkautteli vähän minne sattuun, jopa mun jaloille. En tiedä, oliko sillä vaikeuksia pidätellä, vai yrittikö se vaan kertoo, että kaikki ei oo kunnossa. Onneks molemmilla kerroilla saatiin kuitenkin parannettua se lääkekuurin tai kahden sellaisen avulla. Toivottavasti ei tartte sitä kokea enää uudestaan. Eläinlääkäri kutsui Fifiä lempinimellä Pikku-Ilves, mikä oli minusta aika sopivasti sanottu. Se tosiaan muistuttaa vähän ilvestä pienen pienten korvatupsujensa ja värityksensä puolesta.

Arkuudestaan huolimatta Fifi osaa puolustaa itseään. Sitä ei passaa ärsyttää, koska sillä on ne pirun terävät kynnet. Koirakin sai tässä vähän aikaa sitten kokemusta Fifin kynsistä, kun ei osannu lopettaa ajoissa sen härkkimistä. Äkkipikaisuutensa takia kutsun Fifiä välillä Äkäseks Akaks. Säikähtäessään ja peloissaan Fifi saattaa myös vahingossa raapia. Kerran, kun yritin pestä sen turkkia puhtaaks, se säikähti suihkua, raapas mulle ison haavan jalkaan, katkas mun kaulakorun ja repi suihkuverhon alas. Fifi pitää sen turkista kuitenkin yleensä niin hyvää huolta, ettei sitä onneks tartte pestä usein. Matolääkkeiden antaminen sille on myös tosi vaikeeta, kun se rimpuilee ja huutaa kuin riivattu. Ne äänet on oikeesti kuin suoraan Manaajasta. :DD Lääkkeiden antamisen jälkeen se kuitenkin palaa heti takaisin entiselleen ja alkaa pesemään itseään, niinku mitään ei ois tapahtunukkaan.

Normaalisti Fifi on kuitenkin hieno ja herkkä neiti. Sen liikkeet on tosi tyttömäisiä ja siroja ja se on tosi kevyt ja niin hirmusen pieni. Koska se on niin herkkä, sitä täytyy lähestyä varovasti tai antaa sen itse tulla luo. Fifi tietää rajansa ja niitä täytyy kunnioittaa. Se on minun höppänä pikku apina. <3

Getting stronger

Kuten otsikosta voi arvata, oon viime aikoina keskittyny kehittämään itteeni voimakkaammaksi. Oon uskaltanu lähtee vihdoinkin kokeilemaan painavampia painoja, ja lisänny painoja sellasiin lihasharjotteisiin, missä en niitä oo aikasemmin käyttäny ollenkaan. Jotenki siitä on tullu tosi hyvä fiilis, kun on huomannu, että mähän oonkin vahvempi kun oon luullutkaan. Vau! Onhan niistä painoista oikeesti hyötyä, kun voi sit tehdä lyhyempiä sarjoja. Saa väsytettyä ihtensä nopeemmin ja kerkee hyvin treenata useempia lihasryhmiä kerralla.

Väsähdin treenin jälkeen patjalle. Naureskelin itsekseni kun oli niin jännää kuvailla omia jalkoja x))

Ennen treenasin kaksijakoisesti, eli yhtenä päivänä oli esim. jalkapäivä, ja toisena päivänä sit keskityin käsiin. Keskivartaloo, eli vatsoja ja selkää tein kuitenkin joka treenikerralla. Sit vielä erikseen tietenki kunnon hikitreenit, eli rasvanpolttoo lenkkeilemällä tai crosstrainerilla polkemalla. Oon nyt vaihtanu yksijakoiseen treeniin, eli käyn kaikki lihasryhmät läpi yhden treenin aikana. Toki vaihtelen eri päivinä silleen, että teen vähän erilaisia liikkeitä, ettei lihakset liikaa totu ja pysyy vaihtelevana se rasitus. Salin jälkeen joskus pidän pienen tauon, jonka aikana vedän naamaan vähän protskua tai muuta evästä että jaksaa ja sit poljen siihen perään vielä crossarilla 5-10 kilsaa kotona. Jos tosin oon vetäny salilla itteni niin poikki, että käveleminenki sattuu niin sit ei enää kehtaa eikä jaksa muutaku venytellä. :D Joinakin päivinä sit jos en käy salilla niin teen rasvanpolttotreenin vaan kotona. Poljen siis taas crossarilla yleensä kymppikilsan, joskus enemmän. Yks päivä tässä esim. innostuin kun kuulokkeista alkoi kuulumaan Lady Gagaa niin mun kymppikilsa muuttukin sit 12 kilsaseks. Siinä oli jotenki niin hyvä rytmi, niin sen tahdissa oli hyvä polkee! xD

Jee 12 kilsaa! :D

Mut niin tosta voimasta. Oon uskaltautunu mm. ylätaljaan lisäilemään painoo, niin tänäänkin vetelin siinä 35 kiloo, mikä mun kokoiselleni tytsylle on suhteessa aika paljon jo. Voi että mua nauratti kun lopetin sen sarjan ja irrotin jalat telineestä niin mun koko kroppa nous sen taljan mukana vähän ylöspäin ilmaan. Onneks olin yksin siellä, niin ei kukaan nähny. :DD En kai mää nyt ihan niin kevyt ole.

Joku hyvin vahva painonnostaja oli ilmeisesti ollu treenin jälkeen hyvin hyvin väsyny, kun oli jättäny painonnostotangon keskelle pienen kuntohuoneen lattiaa ja "unohtanu" siihen paikalleen vielä 15 kg kiekot molempiin päihin. Se oli siellä viime kerrallakin pyörimässä jaloissa, mutta en uskaltanu siihen sillon koskea, kun en ollu varma jaksanko mä sitä edes purkaa osiin ja siirtää. No tänäämpä mä sit purin sen osiin ja nostin sen telineeseensä pois edestä. Siitä mä sit innostuinki, kun huomasin, että mähän jaksan nostella sitä tankoo. Ennen en ollu edes uskaltanu kokeilla, vaikka olin monesti miettiny sitä. En oo ihan varma, paljonko se painaa. Siinä ei missään lue. Niitä kiekkoja kantaessani pois jaloista tulin kuitenki siihen johtopäätökseen, että se painaa vähintään saman verran kuin yksi 15 kg:n kiekko. Mä sit tänään ihka ensimmäistä kertaa nostelin sitä ja keksin nostaa sen niskan taa ja tehdä sen kanssa kyykkyjä ja askelkyykkyjä. Vähänkö kiva, kun 100 toiston sijaan tarvitsi tehdä vaan 30. :D Ens kerralla käytän sitä taas, se oli niin kiva! Näköjään erilaisia ja uusia juttuja pitää vaan uskaltaa kokeilla. Ei voi tietää, jos siitä sit innostuukin. :) Jatkossa siihen tankoon voi sit lisätä kiekkoja päihin ja saada siihen lisää painoa. Saa enemmän vastusta.

Siinä se on. Ennenhän mä tosiaan tein kyykkyjä ym. tuolla nurkassa nököttävän keltasen jumppakepin kanssa :D Tohon on kyllä vaikka minkälaisia kiekkoja olemassa, mutta ne pyörii aina lattialla ja missä sattuu.

Tänään on ollu kyllä niin urheiluntäyteinen päivä. Kävin salilla, sit poljin kotona crossarilla kattoen samalla telkkarista jääkiekon pronssiottelua ja kohta alkaakin jo finaaliottelu! Sitä siis katsomaan ->

Liikkuminen ja kilpailuhenkisyys

Mun täytyy heti sanoo, etten oo ikinä ymmärtäny kilpailua liikkumisen suhteen. Liikun itse vaan kehittääkseni itteeni, parantaakseni vastustuskykyä sekä kohottaakseni itsetuntoo ja mielialaani. Oon huomannu, että jos oon treenaamatta liian kauan, mulle tulee alakuloinen fiilis. Kun taas liikun, mun mieliala kohenee. Kun treenaan säännöllisesti, pysyn iloisena. En tiiä, mistä toi johtuu, mut se on osoittautunu toimivaks motivaattoriks. Ehkä se on joku kehon tapa käskeä pitää itsensä kunnossa?

Idea tähän kirjotukseen tuli, kun selasin fitnespäiväkirjojen innoittamana Venla Savikujan blogia ja hän oli kirjoittanu tästä samaisesta aiheesta. Btw, musta tais tulla sen fani ja aion jatkossaki seurailla sitä blogia ja myös sarjaa, kun löytyi niin paljon asioita, mistä oon samaa mieltä sen kans ja se vaikuttaa aivan mahtavalta tyypiltä! :)

Nuorempana mun isä oli se, joka kannusti liikkumaan. Käytiin yhdessä joskus pyöräilemässä, hiihtämässä tai kävelemässä. Se oli mukavaa ihan siks, kun se oli yhteistä ajanviettoa. Iskä on opettanu myös, että liikkuminen pitää terveenä ja mielen virkeenä. Mua on joskus muistutettu siitä, kun olin ihan pienenä ollu usein isän kaverina, kun iskä oli tehny iltavenyttelyitä. Olin seuraillu ja matkinu sen venyttelyjä vieressä ja iskääkin oli ruvennu lopulta naurattamaan. Muistan sen oikein hyvin, kun mietiskelin, että mitä ihmettä se oikein tekee ja miks. :D Yks mun isoveljistäkin on luonu mulle mukavia kokemuksia liikkumisesta. Se näytti mulle miten vedetään leukoja ja se tais opettaa mut luistelemaankin. Kerran yhden toisen isoveljen suututtamana pyöräilin mun vanhempien luo meidän mökille, jonne oli matkaa yli 30 km. En jaksanu enää riidellä niin halusin pois äipän ja iskän luo. Nopeesti meni ne 30 kilsaa suutuspäissään polkiessa ja kiukkuisuus katos matkan aikana kummasti. x) Iskä ei meinannu uskoo, että olin pyörällä sinne tullu, kunnes näki mun pyörän pihassa.

Koulussa en koskaan tajunnu sitä, miks liikunnassa pitää antaa arvosanoja tai miks pitää hiihtää tai juosta kilpaa. Vaikka osallistuin joskus niihin kisoihin niin enhän mä edes tajunnu vetää siel täysiä. Menin vaan omaa tahtia ja mietin että mikäs kiire kaikilla on. :D Tällee jälkikäteen mua on niin huvittanu tuo.

Mullahan on ollu myös perussairautena astma iät ja ajat ja se vaikutti mm. siihen, että kylmässä ilmassa liikkuminen aiheutti astmakohtauksia. Hiihtäminen ei sit ollu mulle oikein sopiva laji. Mua se ei sillee haitannu, kun keskityin sit muihin liikuntamuotoihin, mut liikunnan numerohan siitä kärsi ysiks tai kasiks, kun olin joissain jutussa ”huonompi” kuin muut. Astmaatikkona olo ei kyllä mun mielestä tosiaankaan tarkota, että on huono liikkumaan. Päinvastoin. Astma huonontaa vastustuskykyä ja siks astmaatikon on just erittäin tärkeetä pitää yleiskunnosta huoli, ettei se pääse romahtamaan eikä päädy sairastelukierteeseen ja astman pahenemisvaiheeseen. 

Olin nuorempana melko vahva niin rääpäleen kokoiseksi. Jaksoin vetää leukoja ja olin muutenkin hyvä rekkitangolla temppuilussa. Olin myös tosi notkea, ja oonhan mä varmaan vähä vieläki. Kävin pienempänä telinevoimistelussa ja parin vuoden ajan nykytanssissa. Silloin tällöin kävin heppailemassa ja ratsastamassa. Sain jossain vaiheessa sitten omat rullaluistimet ja siitähän löytyikin mulle sellanen laji, josta tykkään vieläki. Uimisestakin kehittyi mulle kiva harrastus, vaikka/nimenomaan just siks, koska en oo IKINÄ uinu KILPAA. Kaikista mukavinta on, kun saa keskittyä vaan siihen omaan suorittamiseen rauhassa. Päässä ei pyöri mitään muuta ajatusta, kun jotain ”potku.. potku.. potku…” tai sit keskittyy kuuntelemaan joko hiljaisuutta tai musiikkia paikasta ja fiiliksestä riippuen. Ja se tunne, kun asettaa itselleen realistisia tavotteita ja joka kerta voi voittaa itsensä! <3

Tykkään toki liikkua muiden kanssa, mutta en muita vastaan. Ne on kaks ihan eri asiaa. Lukiossa olin yhdellä kivalla valinnaisella liikunnan kurssilla, missä heti ekalla tunnilla opettaja ilmoitti, että sen kurssin aikana tehdään, mitä me oppilaat halutaan tehdä. Sit mietittiin yhdessä, mitä tehdään millonkin. Tärkeintä oli, että saatiin kokeilla erilaisia juttuja ja nauttia liikkumisesta yhdessä. En ees muista mitä kaikkee me tehtiin, mutta mulla erityisesti mieleen jäi mm. ratsastustunti (jonka aikana tipuin elämäni ekaa kertaa hevoseläimen selästä, kun poni vähä innostu liikaa :D), punttisalilla käynti ja spinningtunti. Vaikka spinningistä en sit oikein lopulta niin välittänytkään, niin oli sitä ihan kiva käydä kokeilemassa, koska muuten se olis jääny varmasti tekemättä. Toi liikunnan kurssi oli ehkä paras ikinä, ja mun mielestä koululiikunnan pitäis aina olla sellasta. Onhan koululiikunnan kuitenkin tarkotus kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan, eikö? Kilpailuhenkisille arvosanojen antaminen siinä saattaa toimia, mutta kilpailuhaluttomille se saattaa aiheuttaa epämiellyttäviä kokemuksia koko liikkumisen suhteen.

Kerran meillä oli koulussa luistelucooper. Minua vähän epäilytti jo alkuunsa lähteä sellaista luistelemaan kaunoluistimilla, enkä ole muutenkaan koskaan uskaltanut jäällä kovin nopeasti luistella, kun se on niin erilaista kuin rullaluistelu. Alku meni ihan hyvin ja uskalsin lisätä vauhtiakin. Loppuvaiheessa kaukalon kulmiin oli kehittyny urat, kun niin moni ihminen oli luistellu ja kaartanut monta kertaa samasta kohdasta. No, mullahan sit uppos luistin sinne uraan ja kaunoluistimen piikki osui uran reunaan niin terävästi, että lensin ilmaan kuin räsynukke. Laskeutumisesta en juuri muista muuta kuin sen, että makasin mahallani jäällä ja kylkeen ja polveen sattu ihan pirusti. Kesti jonkun aikaa, ennenku pystyin nousemaan ja onnuin varovasti pois kaukalosta. Se luistelucooper oli sitten siinä – keskeytettynä. Mun ois vissiin oikeesti pitäny luistella se ens kerralla uudestaan, mutta onneks ei tarvinnu. En pystyny nimittäin vähään aikaan liikkumaan ollenkaan, kun mun pitkä vatsalihas oli revähtäny siitä jäälle tömähdyksestä ja lääkäri määräs lepoa ja kipulääkkeitä. En ois kyllä varmaan muutenkaan uskaltanu sitä cooperia lähtee kokeilemaan enää. Jäi semmoset traumat siitä, että oon nyt entistä arempi luistelemaan jäällä. Mun puolesta oltais mieluummin pelattu vaikka jääpalloo sillä liikuntatunnilla tuon cooperin sijasta niin ois jääny tuokin trauma saamatta. Pallopelit oli muutenkin kivoja pelata koulussa, kun siinä ei otettu niin tosissaan ja se oli vaan hauskaa luistelemista/juoksemista ja kiljumista. :D

Viime aikoina on tullu lähinnä lenkkeiltyä (yksin ja koiran kanssa), poljettua crossarilla ja käytyä salilla. Liikun yleensä sillon, kun mieli tekee. Välillä tulee kausia kun tekee mieli käydä liikkumassa melkein joka päivä. Välillä taas ei vaan jaksa tai tekee mieli tehdä jotain muutakin kun treenata koko ajan. Kaks päivää on mulla kuitenkin ehdoton maksimi pitää taukoa ihan vaan ja ainoastaan siks, kun se alakuloisuus muuten iskee päälle. Välillä pitää toki lihasten saada palautuakin. Kipeenä ollessa nyt tietenkin saattaa tulla pidempiä taukoja, koska astman takia on parempi parantua kunnolla ennenkun lähtee itteensä rasittamaan, ettei sairastu pahemmin. En ikinä pakota itseäni treenaamaan jos tuntuu, etten ole tarpeeksi levännyt tai ei vaan tee mieli treenata. Jos treenaa vastentahtoisesti, menee innostus koko hommaan. En myöskään kiellä itseltäni herkkuja. Jos tekee mieli suklaata, niin sitten minä syön sitä suklaata. Turhaa päätänsä on vaivata laskemalla joka kaloria, minkä syö ja minkä kuluttaa. Ihan hyvin ne on kulunu mulla vahtimattakin! :D

Vein mun pyörän muutama viikko sit mun vanhempien luo korven keskelle, että pääsisin siellä pitkästä aikaa rauhassa harjottelemaan pitkänmatkanpyöräilyä - täällä kun on liikaa pölyä ja ihan liikaa ihmisiä ja raskaita mäkiä mun mieleen. Mun veli olikin sit vissiin lähteny pari viikkoo sitten sillä pyörälenkille koiran kanssa ja lentäny ohjaustangon yli koiran yllättävän pysähdyksen takia, niin että pyörästä oli rengas vääntyny hajalle. Noh, onneks ei ollu kummallekkaan käyny kuulemma pahemmin ja mun pyöränkin se oli luvannu korjata! :) Eli pieni viivästys nyt tuli mun pyöräilemään pääsyssä, mutta eipä tuo haittaa. Tavoitteenahan mulla olis siis pyöräillä mun vanhempien luota anoppilaan – ja joskus toisinpäin. Matkaa yhteensuuntaan noin 24 km. Sitten kun oon tuon saanu tehtyä, niin sit miettimään vielä pidempää matkaa jne.

Rullaluistelemaan ois ihan hirvee hinku. Täällä mun nykyisessä asuinpaikassa ei voi oikein rullistelemaan lähteä mihinkään suuntaan turvallisesti kun joka puolella on vaarallisen jyrkkiä mäkiä. Pitää siis sekin tehdä vanhempien nurkilla, kun sielläpäin käy. :) Viime vuonna tuli hankittua uudet rullaluistimetkin, joita oon käyny vasta pari kertaa kokeilemassa. Olihan niillä paljon pehmeempi ja sujuvampi rullistella, kun niillä mun vanhoilla ja lahonneilla!

Tulipas tästä pitkä postaus, mutta sen vielä haluan sanoa, että muistakaa ihmiset nauttia siitä liikkumisesta! <3

Mindi-koiran kanssa ulkoilua :)

Siinä ne mun uudet rakkaat on! <3

Hyvää vappua!

Luulin että viettäisin vappua kotona neljän seinän sisällä, mut tulihan sitä sittenki käytyä eilen illalla kaupungilla viettämässä iltaa ja oli hauskaa! Ylioppilaslakkiakin sain pitää taas päässä :3 En tajunnu eilen ees ottaa kuvia, kun keskityin vaan hauskanpitoon :D

Mulla on ollu nyt jännää kun oon ollu välil töissä. Teen töitä sellasen vuokrafirman tapaisen kautta, eli mulla on töitä sillon ja siellä, millon ja missä tarvitaan työvoimaa. Viime viikol alotin ja olin kahtena päivänä. Tän viikon tiistaina mulle soitettiin seitsemän aikaan aamulla, että nyt ois töitä ja kahden tunnin päästä alkais työvuoro. Kyllä unet karis äkkiä silmistä :D Olin sit taas uudessa paikassa kolme päivää. Onhan se sellasta sopeutumista aina uuteen paikkaan, mut voi että on kiva käydä töissä! :))

Mulla oli ihan hirvee kaipuu tummiin hiuksiin nii värjäilin sit hiuksia (taas :DD). Niistä tuli ehkä vähä tummemmat ku oli tarkotus, mut mitäs tuosta. Eipähän haittaa jos haalistuvat. Mul on ollu niin usein tummat hiukset, että näytän jotenki enemmän iteltäni aina kun värjään tummemmaks niitä. 

Mut nyt kohtapuoliin alkaa suomen jääkiekkopeli, joka on siis ihan pakko nähdä! Sitäpä siis menen nyt kattomaan ja kannustamaan suomee tuonne sohvan nurkkaan (ja huutamaan ääneni käheeks :D).